Päi­vät pi­te­nee ja valo li­sään­tyy,
ke­vään tul­len,
nyt jo tam­mi­kuus­sa…
Luon­to on ih­meel­li­nen,
kir­kas ja au­rin­koi­nen,
no­pe­as­ti il­mat voi muut­tua…
Vie­lä äs­ken oli lau­haa ja maa mus­ta,
mut­ta nyt on kir­kas­tu­nut,
ja pa­kas­tu­nut...
Pak­ka­nen pauk­kuu nyt nur­kis­sa,
mut­ta iha­naa on kat­sel­la,
luon­toa kau­nis­ta sen...
Puut ja pen­saat ovat ver­hou­tu­neet,
har­so­vaip­paan,
iha­nan val­koi­seen…
On kau­nis­ta, sil­mä le­pää,
maa kim­mel­tää ja hoh­taa,
au­rin­gon lois­tees­sa sen…
Kuu­ta­mo yöl­lä on,
kau­nis­ta ja va­loi­saa,
mel­kein kuin päi­väl­lä…
Kaik­ki tämä on meil­le an­net­tu,
kun­han osaam­me
sii­tä naut­tia…
Ke­vät­tä koh­den men­nään,
kii­tol­li­sin mie­lin ja
kiit­tä­en Tai­vaal­lis­ta Isääm­me kai­kes­ta!

Rai­ja He­le­na Kor­pe­la
Soi­ni