Western-leiri tutustutti lännenratsastukseen

Soinissa Torasjärven rannalla järjestettiin lännenratsastuksen saloihin tutustuttanut western-leiri. Leirin opettajana toimi Mervi Pakola Hevostaito Akatemiasta ja leirin järjestäjänä Susanna Nygård Etelä-Pohjanmaan WesternHarrastajista.

Mervi Pakola kertoi kaksipäiväisen leirin alkaneen toisiinsa tutustumisella ja sen pohjalta lähdettiin eteenpäin ratsukoiden ehdoilla edeten.

– Aina edetään hevosen tahtiin ja kuunnellaan, mikä harjoitus on sillä hetkellä tärkeä eikä liian haastava. Tavoittelemme rentoa hevosta, emmekä tee harjoituksia, joista se ei selviä. Rento hevonen oppii uusia asioita parhaiten. Teorialuennolla opiskelemme myös tiedettä hevosen oppimisen taustalla, Mervi kertoo.

Molemmat leiripäivät sisälsivät sekä teoriaa että käytännön harjoituksia kahden ratsukon ryhmissä.

– Haluaisin hevosihmisten muistavan, että hevoselle voi kouluttaa äärettömän paljon asioita. Sillä, mitä tehdään, on suuri merkitys. Usein puhutaan ongelmahevosista, mutta suurin osa ongelmista johtuu ihmisestä ja hän voi tehdä asioiden hyväksi paljon.

– Kun ihminen hankkii tietoa ja kouluttautuu sekä siirtää oppeja arkeensa, tulee harrastamisesta helppoa ja turvallista. On molemmille mukavaa tehdä asioita yhdessä. Tietoa kannattaa hakea rohkeasti ja lähteä kursseille. Esimerkiksi maastakäsittelykurssit ovat hyvin hyödyllisiä hevosten kanssa toimiville.

Lue lisää aiheesta 24.7. Uutisnuotasta.