Vuorenmaan alamäkiluistelurata näkyy jo maastossa

Soinin Sisu ry:n toteuttama Vuorenmaan alamäkiluistelurata näkyy jo selkeästi Vuorenmaan rinteessä. Seura on vuokrannut Vuorenmaan rinteen alueelta maa-alueen, jonne alamäkiluistelurataa rakennetaan. Rata sijaitsee rinteen oikealla puolella alhaalta katsottuna. Radalla on pituutta noin 350 metriä ja leveyttä viisi metriä. Lähtö- ja maalipaikat ovat leveydeltään kahdeksan metriä. Rata laidoitetaan sekä valaistaan koko matkalta.

Hankkeen toteutusaika on 1.10.2019–30.9.2022. Manner-Suomen Maaseutuohjelmaan kuuluvan ExtremePark -hankeen projektipäällikkönä toimii Kari Laasala.

Radan rakentaminen käynnistyi viime kesänä.

– Kesällä rata merkattiin maastoon ja sen jälkeen poistettiin puusto siltä osin miltä se oli tarpeen. Kesän ja syksyn aikana on radalle ajettu täytemaata yli tuhat kiintokuutiota. Joulukuussa täytemaa ajettiin radalle ja radan karkeat muodot saatiin valmiiksi. Ratamuotojen viimeistely aloitetaan, kun lumet ovat sulaneet ja maasto kuivunut, kertoo Laasala.

Lue lisää aiheesta 11.3. Uutisnuotasta.