Uutta potkua Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä välin kehittämiseen

Valtatien 18 kehittämistä pitkään edistänyt Valtatie 18 -seurantaryhmä kokoontui 30. lokakuuta Seinäjoella ensimmäistä kertaa uuden puheenjohtajansa kansanedustaja Mikko Savolan johdolla. Seurantaryhmä päätti laajentaa katsantoaan koskemaan koko poikittaista liikennekäytävää huomioiden siten jatkossa myös rautateiden kehittämis- ja edistämistoimenpiteet. Samalla myös nimi muutetaan muotoon Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä liikennekäytävän kehittämisryhmä.

– Kohteiden, kuten esimerkiksi Pelmaan risteys, Multian oikaisu tai Haapamäen radan henkilöliikenteen kehittäminen, saaminen osaksi valtakunnallista 12-vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa edellyttää maakuntien toimijoiden yhteistä näkemystä kehittämispolusta ja vahvaa yhteistä vaikuttamista maakuntaliittojen toimesta. Myös keskuskaupunkien tukea tarvitaan, Savola toteaa.

Lue lisää aiheesta 6.11. Uutisnuotasta.