Senioripuisto tarjoaa virikkeitä ikäihmisille

Ähtärin Ostolanhovin pihapiirissä on käynyt melkoinen myllerrys kevään ja kesän ajan. Kyseessä on senioripuisto-hanke, joka muuttaa alueen viihtyisäksi ja virikkeelliseksi pääasiassa ikäihmisten tarpeita ajatellen.

Puistotyöntekijä Raimo Teininmäki sekä yhdyskuntatekniikan insinööri Marjo Mäkipelto kertovat hankkeen saaneen alkunsa jo vuosia sitten.

Senioripuisto tulee valmistuttuaan sisältämään niin nurmialuetta, kukka- ja pensasistutuksia kuin laatoitettujakin alueita. Alueella on mukava harjoittaa omaa kuntoaan tai vain kävellä ja istua maisemasta nauttien.

– Puistossa on senioreille suunnattuja tasapainoharjoitteluun tarkoitettuja kiipeily- ja muita telineitä sekä muutama kuntolaite. Laatoitetun käytävän reunassa kulkee kaide, joten liikkuminen on turvallista. Käytävän reunaan tulee myös valaistus, Mäkipelto kertoo.

Senioripuiston virallisia avajaisia vietetään perjantaina 28. elokuuta.

Lue lisää aiheesta 16.7. Uutisnuotasta.