Kotiseututyö on edistämistä

Viime keskiviikkona Pirkanlinnassa käsiteltiin kotiseututyötä ja sen eri muotoja Ähtäri-Seuran järjestämässä luentotilaisuudessa. Suomen kotiseutuliiton hallituksen jäsen Teppo Ylitalo kertoi luennon aikana millaista kotiseututyö on vuonna 2019, sekä kuultiin paikallisesti kotiseututyöstä Ähtäri-Seuran toimesta. Lisäksi illan aikana pohdittiin yhdessä millaisilla uusilla tavoilla kotiseuturakkautta voisi toteuttaa ja ilmentää.

Ylitalon mukaan ihmiset mieltävät kotiseututyön usein paljon ahdasmielisemmin kuin mitä se todellisuudessa on.

– Kotiseututyö määriytyy kulttuuriperinnöstämme, mutta nykyään kotiseututyöhön kuuluu kaikki toimet mitä tehdään kotiseudun hyväksi.

Esimerkkinä Ylitalo käyttää muun muassa erilaisia tapahtumia. Kotiseututyö ei myöskään ole joka paikassa samanlaista, vaan alueellisia eroja löytyy.

– Tietysti esimerkiksi maaseudulla ja isoissa kaupungeissa kotiseututyö on erilaista, mutta kaikki työ on aivan yhtä arvokasta, Ylitalo kertoo.

Vaikka kotiseututyö käsittää nykyään paljon muuta kuin esimerkiksi perinteisen museotyön, on tällä kuitenkin yhä vahva leima ihmisten mielessä kotiseututyöstä puhuttaessa.

– Perinne on voimakas ja tämä varmasti myös peittää alleen paljon. Monelle saattaa tulla mieleen pysähtyminen tai palaaminen vanhaan, vaikka kotiseututyö on aina nimenomaan edistämistä. Skaala on todella laaja ja uusia kotiseututyön muotoja syntyy jatkuvasti.

Lue lisää aiheesta 6.11. Uutisnuotasta.