Juha Paimenelle penkkipunnerrusmenestystä Raumalta

Rauman Ydinvoima järjesti kansalliset klassisen penkkipunnerruksen kilpailut 24.8. Karstulan Kivaa edustava lehtimäkeläinen Juha Paimen osallistui kilpailuun sarjassa miehet yli 60 vuotta +120 kiloa. Paimen sijoittui sarjassaan ensimmäiseksi, penkkipunnertaen 130 kiloa. Paimen yritti nostaa toisella nostollaan 140 kiloa. Toinen nosto jäi pienestä kiinni. 140 kiloa ei noussut tällä kerralla myöskään kolmannella yrityksellä. Paimen osallistui Raumalla elokuussa järjestettäviin kansallisiin klassisen penkkipunnerruksen kilpailuihin jo kolmantena vuonna peräkkäin. Paimenta valmentaa karstulainen Ilkka Västi.

Juha Paimen on aloittanut penkkipunnerrusharrastuksen uudelleen viisi vuotta sitten, 30 vuoden tauon jälkeen.

– Aikaisemmin se oli sellaista kylän hommaa, että käytiin keskiviikkoisin nostelemassa, sydäntalvisin ehkä 4-5 kuukautena vuodessa. Ei ollut ohjelmaa eikä valmentajaa. Viisi vuotta sitten pohdin, että tästähän voisi tehdä loppuelämän harrastuksen, kertoo Paimen.

– Olin tuolloin kaverini kanssa sauvakävelylenkillä, ja hän kertoi, että hänellä on kotonaan painot. Päätimme käydä kokeilemassa. Nostin 30 vuoden totaalisen tauon jälkeen kylmiltään 80 kilolla kymmenen toiston sarjan, Paimen muistelee.

Paimen arvelee hyvän voimatasonsa tulleen ruumiillisesta työstä ja vuosia kestäneestä uintiharrastuksestaan.

Lue lisää aiheesta 28.8. Uutisnuotasta.