Jonna Pietilä jättää Ähtärin Eläinpuisto Oy:n toimitusjohtajan tehtävät

Jonna Pietilä jättää Ähtärin Eläinpuisto Oy:n toimitusjohtajan tehtävät elokuussa. Uuden toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan kesän kuluessa. Väliaikaista toimitusjohtajaa ei valita, vaan toimitusjohtajan tehtävät jaetaan organisaation johtoryhmän jäsenten ja hallituksen puheenjohtajan kesken.

– Jätän yhtiön luottavaisena. Organisaatio toimii hyvin ja johtoryhmän jäsenet ovat kaikki hyvin valmiita kantamaan vastuuta ja osaamisellaan sekä sitoutuneisuudellaan luotsaamaan yhtiötä eteenpäin, kunnes seuraajani on valittu, Pietilä kertoo.

– On ollut suuri ilo ja kunnia olla osa ainutlaatuista pandatarinaa Ähtärissä.

Jonna Pietilä jättää toimitusjohtajan tehtävät saatuaan tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Pietilä siirtyy Kassiopeia Finlandin palvelukseen Leville.

– Sielu ja sydän ovat lapissa. Pitkä rupeama Saariselällä ennen Ähtäriä varmisti sen, että tyttö voi lähteä lapista, mutta lappi ei lähde tytöstä ja näin ollen tyttökin palaa lappiin. Tästä on kuitenkin seuraajani hyvä jatkaa, Pietilä toteaa.

– Kiitos hallitukselle ja henkilökunnalle luottamuksesta ja avoimesta kanssakäymisestä. Kiitos kaikille kumppaneille Ähtärissä ja sen ulkopuolella hienosta yhteistyöstä. Iloa, onnea ja menestystä jatkoon, teidän kanssanne on ollut upeaa tehdä hommia, hän toteaa haikeana.

Lue lisää aiheesta to 4.7. Uutisnuotasta.