Imagotukea Soinissa

Soinin Sisu on hakemassa hankerahoitusta Vuorenmaan elämys/kuntoportaiden rakentamiseksi. Soinin kunnanhallitus hyväksyi kuntarahan osuuden 25 000 euroa mikä katetaan investointiosaan varatusta 75 000 euron määrärahasta. Kun kuntaosuus maksetaan avustuksena Soinin Sisu ry:lle, esitetään valtuustolle talousarviomuutosta siten, että 25 000 euroa siirretään investointiosasta käyttöpuolelle.

Soini osallistuu Lappajärven kunnan hallinnoimaan geokätköilyhankkeeseen. Tavoitteena on luoda alueelle geokätköjen verkosto. Soinin osuus kahden vuoden aikana on noin 1700 euroa.

Kunnanhallitus päättää jakaa elinvoimapaketit muutoin entisillä ehdoilla, vauvarahan noustessa tänä vuonna syntyville aiemman päätöksen mukaan. Vuoden 2019 talousarvioon sisältyy määrärahat niin sanottuihin elinvoimapaketteihin, joita ovat tuki oman asunnon ostajille/rakentajille, vauvaraha, opiskelijatuki sekä muuttajapaketti.