Henkilöitä ei karanteenissa Järvi-Pohjanmaalla

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu yhteensä koko epidemian aikana 128 positiivista koronatartuntaa.

Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan alueella ei ole karanteeniin tai eristykseen asetettuja henkilöitä.

Viimeisen kahden viikon aikana koronatesteihin on hakeutunut vähemmän henkilöitä kuin aikaisemmin joulukuun aikana. Järvi-Pohjanmaan perusturvan pandemiajohtoryhmän pitää ensisijaisen tärkeänä, että edelleen koronatestiin hakeudutaan nuhaisina tai flunssaoireisina.

Joulun aikana ihmiset ovat liikkuneet enemmän, minkä vuoksi riski koronatartunnan saamiselle on kasvanut.