Free Shake rautalankaristeilyllä kutsuttuna esiintyjänä

Ähtäriläisen Free Shake – kokoonpanon osallistuminen rautalankaristeilylle toteutui kolmannella yrittämällä lauantaina 11. syyskuuta. Koronatilanteen vihdoin niin salliessa, Turun ja Tukholman välillä järjestetty Twist & Twang -rautalankaristeily kokosi yhteen samanhenkisiä esiintyjiä salin täyteisen yleisön kuultavaksi. Kokemus oli huikea ja mikäli kutsu käy, ähtäriläiset lähtevät mielellään matkaan mukaan toistekin. Isolla risteilyllä esiintyminen oli uusi kokemus.

Monipuolisesti musisoiva Free Shake on perustettu 12 vuotta sitten ja bändiin kuuluvat Jamo Niemi (laulu), Hannu Unnbom ja Miikka Koskinen (kitara), Pekka Unnbom (basso) sekä Esa Puntala (rummut). Tällä kertaa Jamoa risteilyllä tuurasi laulajana monipuolisesti eri genreihin taittuva Janne Kestinmäki. Muilla keikoilla paikkausta on tehnyt myös musiikkialan konkari Jarmo Salonen.

Lue lisää aiheesta 22.9. Uutisnuotasta.