Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kiihtymisvaiheessa

Koronatartuntojen määrä on huolestuttavassa nousussa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Myös sairaalakuormitus on lisääntynyt etenkin viime viikonlopun aikana. Tartuntoja on todettu myös alueen sote-yksiköissä.

Nyrkki päätti kokouksessaan Etelä-Pohjanmaan olevan 11.10. lähtien epidemian kiihtymisvaiheessa.

Nyrkki suosittelee, että alueen kuntalaiset käyttäisivät kasvomaskia laajennetun maskisuosituksen mukaisesti. Maskinkäyttö sekä hyvä käsihygienia ovat edelleen tärkeitä keinoja välttää tartunta. Maskinkäyttö myös vaikuttaa karanteenimääräyksiin vähentämällä altistuneiden määrää.

Nyrkki korostaa, että vallitsevassa tilanteessa on tärkeää, että myös koronatestaukseen hakeudutaan matalalla kynnyksellä.

Nyrkki kannustaa maakunnan asukkaita varaamaan ajan rokotukseen tai osallistumaan walk in- rokotustapahtumaan. Koronarokotuksen ottaneella on merkittävästi pienempi riski saada tartunta. Rokotukset eivät täysin poissulje tartunnan mahdollisuutta, mutta rokotetut sairastavat koronavirustaudin hyvin usein varsin lieväoireisena. Rokotetun sairastuneen riski levittää virusta eteenpäin on huomattavasti pienempi kuin rokottamattomilla.

Lue lisää aiheesta 13.10. Uutisnuotasta.