Alajärven tulos lähes kaksi miljoonaa miinuksella

Alajärven kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kokouksessaan vuoden 2019 tilinpäätöksen, jossa tilikauden tulos on poistojen jälkeen 1,96 miljoonaa alijäämäinen. Verotulot olivat 29 512 431 euroa. Valtionosuudet laskivat edellisestä vuodesta 262 698 euroa.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen toteaa viime vuoden toimintakertomuksen katsauksessa valtakunnallisten ja maakunnallisten sosiaali- ja terveysalan uudistusten valmistelujen työllistäneen eri tahoja erittäin paljon viime vuosina, eikä vuosi 2019 ollut poikkeus.

– Alajärven kaupunki on investoinut huomattavasti palvelurakenteisiin viimeisten vuosien aikana. Isoimpina hankkeina on jo toteutettu muun muassa Alajärven pallohalli, uimahalli, päiväkoti, koulukeskuksen laajamittainen saneeraus ja vammaisten palveluasumisen yksikkö. Terveyskeskuksen peruskorjaus saatiin päätökseen ja monitoimihallissa päästiin aloittamaan toiminta syksyllä.

Suomen kunnilla on ollut taloudellisesti haastava vuosi. Kaupungin hallintokunnat aloittivat vuoden loppupuolella mahdollisten säästökohteiden tarkastelemisen, jotta talous saadaan taas positiiviseksi. Tätä työtä jatketaan vuoden 2020 aikana. Taloutta tarkastellaan säästömielessä tänään pidettävässä valtuustoseminaarissa.

Lue lisää aiheesta 10.6. Uutisnuotasta.